Sulkavankylä -hämäläisten eräaluetta

Kahden maakunnan Pohjanmaan ja Hämeen raja määriteltiin 27.8.1653 kulkemaan vedenjakajaa pitkin niin, että Sulkavankylä tuli kuulumaan Hämeen puolelle, koska vedet virtaavat täältä Kokemäenjoen vesistöön. Rajan määrittelyllä oli jo kiire, koska vuonna 1654 Antti Matinpoika Ilkka myi omistusoikeutensa Sulkavanjärviin lapualaiselle Joosef Pentinpojalle. Kaupat lienevät olleet sukulaisten välisiä.

Järviköyhältä Pohjanmaalta oli paineita Suomenselän järvialueelle. Paljon aikaisemmin, ehkä ajanlaskumme alussa, erämiehiä on liikkunut järvillä. Todisteena tästä löytyi Sulkavanjärvien kuivatustyön yhteydessä vuonna 1949 Ilomäen koskesta 180 cm:n syvyydestä suksi, joka oli tehty männystä. Sen mitat olivat: pituus 150 cm ja leveys 14 cm. Tutkimusten mukaan tämänlaatuisia suksia on käytetty ajanlaskumme alkuvuosina.

Sulkavanjärvet olivat hyvin kalarikkaita varsinkin kevätkudun aikaan. Kalan täytyi säilyä. Säilytys tapahtui niin, että valmistettiin hapankalaa ja tämä hapankala sitten säilytettiin maakuopassa. Lieneekö Kuoppamäki saanut siitä nimensä? Muutakin riistaa oli runsaasti, koska 1600-luvulla sapsalampinen Olkkonen oli kuninkaan metsästäjänä.

Vuonna 1760 sovittiin raja Alavuden ja Virtain välille sellaiseksi kuin se nykypäivänä on. Siinä rajankäynnissä Sulkavankylä siirtyi Pohjanmaalle ja Kurjenkylä Hämeeseen.

Asutus vakiintui Sulkavankylässä

Rajaselvitysten jälkeen asutus alkoi nopeasti lisääntyä Sulkavankylässä. Vuonna 1750 ei ollut yhtään taloa, mutta vuonna 1796 oli kylässä jo 11 taloa. Raivaustyö oli ripeää, mistä on mainittava muun muassa, että vuonna 1815 Heikki Matinpoika Linna sai Suomen Talousseuran mitalin, koska hän oli raivannut uutta peltoa 7,5 ha. Sulkavanjärvet olivat savi- ja mutapohjaisia. Niiden kuivatus houkutteli, koska oli varmaa, että niistä saadaan heinäjärviä. Vuonna 1782 muutamat Sapsalammin isännät tekivät aloitteen järvien kuivattamiseksi. Selvityksessä selvisi, että 49 000 kg heinää olisi mahdollista saada. Sulkavankylän talot eivät olleet silloin vielä valmiita koko yritykseen. 40 vuotta myöhemmin asiat olivat toisenlaiset. Silloin päätettiin kuivattaa keskinen Sulkavajärvi. Koska rehupuoli oli taattu, lisääntyi karjatalous niin, että kylässä alkoi meijeritoiminta. Varallisuus kasvoi kylässä.

Koulu- ja kirjastotoimi

Stenbäckien pappissuku vaikutti luku- ja kirjoitustaitoon ja yleiseen sivistystoimeen erittäin ansioituneesti Alavudella 1800-luvulla. Kiertokoulu oli erittäin läheistä heidän toiminnassansa. Luku- ja kirjoitustaidot yleistyivät niin, että Sulkavankyläänkin alettiin tilata 1800-luvulla sanomalehtiä. Kylälle perustettiin 1850-luvulla oma kyläkirjasto. Alavuden kirkonkylään perustettiin kansakoulu vuonna 1866. Sen ensimmäinen opettaja oli sulkavankyläläinen Eero Mäkinen, ja ensimmäisen koulun johtokunnan jäsen oli Juho Korpi Sulkavankylästä.

Tarve useamman koulun perustamisesta Alavudelle kasvoi niin, että vuonna 1894 kuntakokous päätti perustaa kolme uutta koulua: Sydänmaalle, Rantatöysään ja Sulkavankylään. Sulkavan koulun perustamista auttoi Eero Mäkisen harmonilahjoitus. Hän oli siirtynyt Sortavalan seminaarin opettajaksi ja perusti Helylään harmonitehtaan. Eero Mäkinen lähetti kuntakokoukselle kirjeen: ”Jos kotikylääni perustetaan kansakoulu, lahjoitan urkuharmonin.” Harmoni on nykyisinkin Sulkavan koululla ja on soittokuntoinen. Eero Mäkinen meni Jyväskylään seminaariin Erik Kuoppamäkenä ja tuli opettajana Eero Mäkinen.

Sulkavan koulu aloitti koulutyön 29.10.1896 omassa koulutalossa. Koulun ensimmäinen opettaja oli Jalmari Himberg. Hänet valittiin ylhäisemmän sekakansakoulun opettajaksi. Ylhäisempi tarkoitti, että oppilaat tulivat tavallaan kolmannelle luokalle ja seka tarkoitti, että tytötkin pääsivät koulutielle. Kiertokoulu vastasi luokkia 1-2. Koulun johtokunta oli pantu paljon vartijaksi. Sen tuli valvoa, että oppivelvollisuusikäiset tulivat kouluun ja vastata koulun talouden pidosta. Kunta avusti tarvikehankinnoissa, joskin joskus kovin kitsaasti. Muun muassa vuonna 1914 kuntakokous päätti, että jalkapallo ei kuulu koulutarpeisiin. Kyläläiset pyrkivät avustamaan koulua. Esimerkiksi Kaappo Tepon talossa järjestettiin 7.1.1901 iltamat ja tuotto 4 markkaa annettiin koulun käyttöön.

Vapaa-ajan toimintaa

Koulun opettajat olivat kotoisin eri puolilta Suomea. He auttoivat kylän nuorisoa löytämään vapaa-ajan viettoon sopivia menetelmiä. 1900-luvun alussa perustettiin kylään raittiusseura: Koitto. Sen puitteissa kokoonnuttiin talvisaikana kerran kuussa johonkin taloon viettämään iltaa, jossa ohjelmaryhmä vastasi illan ohjelmasta. Kesällä oli kesäjuhla jossain talossa, ja joulujuhla vietettiin koululla. Koska seurantaloa ei ollut, kylässä kokoontui nuoriso tanssikalliolle tanssimaan. Erikoinen koko kylän kokoontuminen oli vappujuhla Korven saaressa. Se sai alkunsa jo 1800-luvun lopulla. Sinne vietiin mukana kahvinkeittovälineet ja kastamiset. Vappujuhlassa laulettiin, soitettiin ja mentiin parimarssia. Tämä juhla loppui järvien kuivatuksen myötä.

Sen jälkeen virisi ajatus rakentaa yhteinen seurantalo Jokivarren, Sapsalammin ja Sulkavankylien kesken. Niin sanottu maantien haara sovittiin paikaksi. Sen käytöstä syntyi erimielisyyttä. Jotkut toivoivat yleissivistävää toimintaa, toiset taas pelkästään tanssitaloa. Ratkaisun tekeminen annettiin komitealle, ja sinne se sitten hautautui. Sulkavankylä sai vuonna 1959 oman talon: Sulkavankylän urheilutalo, joka on pariin kertaan laajennettu. Hyvät hiihtomaastot urheilutalon ympäristössä ovat olleet monien hiihtokilpailujen pitomaastona. Nykyisin talolla on toimintaa, mm. sählyporukka kokoontuu talolle viikoittain. 1960-luvulla kylässä oli torvisoittokunta, joka soitteli mm. kesäjuhlissa ja muissakin tapahtumissa.

Yhteisiä saavutuksia

Sulkavanjärven kuivatus oli suuri saavutus. Likimain 150 vuotta kului työhön, joka saatiin päätökseen 1940-luvun lopulla. Kylän peltoala lisääntyi yli 200 hehtaaria. Kylän tieolot olivat vaikeat, kunnes päätettiin rakentaa tie yli ylisen Sulkavanjärven. 1800-luvun loppupuolella toteutettiin tämä työ. Hevos- ja käsipelin rakennettiin Paana. Nyt pääsy kylään helpottui täydellisesti.

Kylässä oli huonot pohjavedet. Kaivojen vedet olivat kovin rautapitoisia. Vesi ei riittänyt. Talvisin ajettiin vettä mm. Lauttalammista. Vesiongelman ratkaisemiseksi päätettiin rakentaa vesijohto Valkeinen-järvestä kylään vuonna 1966. Tämä järvi on 125 m kylää korkeammalla, joten vesi tulee omalla paineella. Päälinja on runsaat 3 km. Koko verkosto on 23 km pitkä.

Viimeisin yhteinen saavutus on kosteikon teko keskisen Sulkavanjärven vesijättöalueelle. Tämä n. 10 ha:n suuruinen alue toteutettiin niin, että koneille maksettiin ja isännät ajoivat kaivuumaan talkooperiaatteella. Alue on rauhoitettu vesilinnuille. Paikallinen metsästysseura on rakentamassa keinopesiä vesilinnuille.

Kylän menneestä ajasta olisi paljonkin kertomista. Sota-ajasta huomioitakoon, että Sulkavankylään sijoitettiin Karjalan evakkoja runsaasti. Täällä oli Pyhäjärven kunnalliskoti. Siirtoväen lapsia oli koulussa 31 oppilasta lukuvuonna 1944-45.

Elämää nykypäivän Sulkavankylässä

Maatalous on pysynyt vahvasti mukana kylän elinkeinotoiminnassa. Meijerin lopetettua toimintansa 1975 maidon tuotanto muuttui sikatalouteen. Kylän sanottiin olleen joskus Suomen ”sikaisin kylä”. Nykyisin sikatalouskin on keskittynyt suuriin yksikköihin. Viljan viljelys on vallannut heinäpellot. Maitotiloja on enää yksi ja lihakarjatiloja niin ikään yksi. Kylässä on metsäkoneyritys, kaivinkoneyritystoimintaa ja mehiläishoitoa. Kylän turvetuotanto on merkittävää. Lisäksi tehdään huonekaluja, ja etätyökin on löytänyt paikkansa kylässä.

Nykypäivän sulkavankyläläinen elää entistä arvostaen ja tulevaan luottaen.

Peltola A. 2021. Sulkavankylä -hämäläisten eräaluetta, Alavuden Joulu 2021, 31-32.